IKL:n kannanotto eurooppapäivään ja Viron patsaskiistaan
9. toukokuuta vietetään jälleen niin sanottua Eurooppa-päivää eli Neuvostoliiton voitonpäivää. Neuvostoliitto on hajonnut, mutta Euroopan Unioni on luontevasti ottanut sen paikan Euroopassa ylikansallisena jäsenvaltioidensa itsenäisyyttä ja kansalaisoikeuksia polkevana
imperiumina. Jälkimmäisestä on hyvänä esimerkkinä EU:n äskettäin säätämät sananvapautta rajoittavat direktiivit.
Neuvostoliiton voitto 2. maailmansodassa ei merkinnyt Itä-Euroopalle tai edes Venäjälle voittoa, vaan vuosikymmenien orjuutta kommunistihallinnon alaisuudessa. Samalla pyyhittiin pois virallisesta muistista Neuvostoliiton toteuttamat kansanmurhat ja muut rikokset, ja keksittiin mielikuvituksellisia rikoksia hävinneen osapuolen mustamaalaamiseksi. Vielä vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen jatkuvassa propagandassa pannaan myös Neuvostoliiton toimeenpanemia rikoksia häviäjien syyksi. Tästä esimerkkinä puolalaisten kansamurha Katynissä. Katynin kohtalo olisi odottanut myös suomalaisia ilman Talvisodan torjuntavoittoa.
Suomelle Neuvostoliiton voitto merkitsee yhä jatkuvia aluemiehityksiä, ja sotakorvausten maksamista, jossa aggressiivisen ja rikollisen hyökkäyssodan uhri pantiin maksamaan korvauksia rikolliselle osapuolelle. Sodan jälkeen pantiin toimeen näytösoikeudenkäyntejä, joissa tuomittiin Suomen valtionjohtoa ja sattumanvaraisesti nimettyjä sotilaita perustettomiin tuomioihin. Todelliset neuvostosotarikolliset jäivän ilman tuomioita.
Voitonpäivän 50- ja 60-vuotisjuhlille Moskovaan kutsuttiin myös ulkomaiden edustajia. 50-vuotisjuhlille osallstui Suomesta presidentti Martti Ahtisaari. 60-vuotisjuhlille osallistui presidentti Tarja Halonen. Esimerkiksi Viro ja Liettua eivät kutsusta huolimatta osallistuneet
maidensa orjuuttamisen juhlintaan Moskovassa. Suomen edustajien osallistuminen sotarikollisten ja maamme vihollisen voitonjuhlamenoihin Moskovassa on isku vasten kasvoja kaikkia sotaveteraanejamme ja isänmaallisia suomalaisia vastaan. Sota-aikana moinen vihollisen kanssa vehkeily olisi johtanut nopeaan ja oikeudenmukaiseen tuomioon.
IKL tuomitsee maamme valtionjohdon harjoittaman voitonpäivän eli Eurooppa-päivän juhlinnan. IKL suosittelee myös kansalaisia jättämään Eurooppa-päivän kokonaan huomioimatta. IKL aikoo kuitenkin kyseisenä päivänä julkisesti polttaa EU-lipun mielenilmauksena juhlintaa vastaan.
Meneillään oleva Viron patsasjupakka ja Venäjän jatkama Suomen aluemiehitys osoittavat, että nykyvenäjä jatkaa halukkaasti Neuvostoliiton rikollista suhtautumista naapurimaihinsa. Ensin Venäjä ajoi moninkertaisin propagandavalhein venäläiset ja vironvenäläiset huligaanit raivoon Viroa vastaan. Tämän jälkeen Kremlin tukemien huligaanien annettiin viranomaisten puuttumatta hyökätä jopa Viron ja Ruotsin diplomaatteja vastaan.
Venäjän nykyisen rikollisen toiminnan lisäksi yrittää se myös peitellä vanhoja Neuvostoliiton rikoksia, sillä kiistan kohteena olevan patsaan alle oli haudattu lukuisia neuvostomiehityksen aikaisia uhreja, joitan nyt patsaan siirtämisen jälkeen voidaan alkaa tunnistamaan. IKL tarjoaa
ratkaisua miehittäjärikollista esittävän patsaan aiheuttamaan kiistaan tarjoutumalla ottamaan patsaan vastaan Suomeen. IKL sijoittaa patsaan arvoiselleen paikalle kaikkien neuvostosotarikollisten muistomerkiksi. Mikäli koko patsaan siirtäminen aiheuttaa ongelmia, voidaan Suomeen sijoittaa myös pelkkä patsaan pää.